torstai 20. toukokuuta 2010

Pientä tietopäivitystä

En ole ehtinyt kuvaamaan kakaraa, mutta on tapahtunut muutamiakin asioita joiden takia haluan hieman päivitellä tänne. Ensinnäkin, siellä agilityn hallintatestissä Jasu oli lähes kuin pieni enkeli, mutta siellä jo ajattelin että kerran on 15 hakijaa ja 6 otetaan ryhmään me tuskin päästään nyt tässä ryhmässä aloittamaan ja aavistukseni osuikin oikeaan. Edessä siis edelleen agilityn alkeisryhmän metsästystä.
Käytiin Jasun kanssa pari viikkoa sitten myös joukkotarkastuksessa jossa tarkasteltiin silmät, polvet ja sydän. Nyt voi huokaista helpotuksesta ainakin hetkeksi, silmät olivat terveet - ei pelkoa PRAsta vielä ihan lähiaikoina mutta silti käyn varmaan vuoden-kahden välein poitsun peilaamassa. Sydämessä ei todettu sivuääniä eikä vajaatoiminnan merkkejä :D ja kolmaskin tutkimus meni hyvin, polvet 0/0.
No kun olin tosiaan suunnitellut ottavani Hetasta pennun ja aloittavani kasvatustyön kyseisestä pennusta niin nyt tuli vähän takapakkia molempiin suunnitelmiin. Heta ultrattiin tyhjäksi, harmi. Nyt olen sitten soitellut muutamaankin kenneliin ja kysellyt tulevista pentueista jo alustavasti, mutta olen kuitenkin miettinyt että kasvatustyön aloittaminen saa viivästyä. Kuitenkin Hissun koirat ovat tuttuja jo useamman sukupolven perusteella niin haluaisin jalostustyöni kantaemon juurikin Black Shepard's koirista, voi olla että kyselen joskus myöhemmin onko meillä mitään keinoja saada juurikin Black Shepard's kantaemo omaan jalostustyöhöni. Nyt siis olen kysellyt muutamastakin kennelistä tyttökoiraa, tyttöä sen tähden että jos vaikka joskus lähivuosina muuttaa isompaan taloon omalla pihalla voi sitten yrittää Hissulta saada uudelleen kantaemoa jalostukseen ja on helpompi olla useamman tytön ja (kastroidun) pojan kanssa kun useamman pojan ja yhden tytön kanssa ja lisäksi ainakaan pallit eivät pilaa halukkaan kehäketkun uraa XD mikäli tyttö siis sellainen on. Katsotaan nyt miten asiat etenee, voi olla että haen kennelnimen tänä vuonna koska kallistuu vuosi vuodelta mutta samalla voi olla että ensimmäistä pentuetta saakin sitten odotella vielä yli viisi vuotta - mutta on se sen arvoista jos kuitenkin tietää mitä haluaa ja minkä koiran kantaemokseen haluaa. Hetan tai Hetan jälkeläisen. Kun lähdin kyselemään tyttöjä en puhellut kasvatusaikeistani, osin siksi että unohdin (ilmeisesti kaikki kasvattajat ovat sosiaalisia ja puheliaita koska puhelut levisivät jokaiseen ilmansuuntaan puheluiden aikana miten tuppaa käymään myös joka kerta kun soitan Hissulle, eikä yksin toisen osapuolen takia XD) ja osin juuri siksi koska haluaisin kantaemon olevan Black Shepard's sheltti. Hillastakin kyselin, mutta kauniin tytön jo syntymättömät pennut ovat käytännössä jo löytäneet kotinsa, heh ja toisaalta onhan mulla Hillasta jo yksi kakara XD. Omista pentusuunnitelmistani suljen nyt suuni ja avaan sanaisen arkkuni uudestaan, kun pentu on varmasti taloon tulossa aloittamaan elämän meidän sekavassa pikku perheessämme.
Haluan kuitenkin Jasulle "kaverin" vielä ns. pentuiällä. Mahdollisimman lähellä 1½ vuotta. Yhden sheltin syndrooma on hankala sairaus ja ainoa parannuskeino on löytää prinsessa. En halua (nyt useammalla vuodella viivästyvistä) kasvatusaikeista huolimatta odottaa useampaa vuotta ennen kuin otan toisen koiran vaikka sheltti yleisesti tulee helposti toimeen uuden perheenjäsenen kanssa. On kuitenkin helppo ujuttaa perheeseen tulokas edellisen "kakaran" ollessa vielä oikeasti kakara ja täytyyhän shelttejä olla vähintään kaksi. Nim. Haaveissa Lauma. Rivitalossa tässä kokoluokassa neljä enintään omakotitaloon vaikka enemmän, mutta ne nyt on tulevaisuuden suunnitelmaa. Haluan ison perheen, ja koirat ovat osa perhettä aivan samoin kun vanhempieni luona asuessa kissat olivat osa perhettä, lapsia ei vielä mutta karvaisia kakaroita kyllä :D Sitten myöhemmin jos ja kun on isommat elintilat ja omaa pihaa voin ottaa sitten sen jalostusnartun juurikin Black Shepard's shelteistä jos Hissu mulle päättää myydä. Näin teen, nyt sen päätöksen tein. Toivottavasti Heta tulee tiineeksi seuraavasta yrityksestä jos Hissu päättää vielä yrittää - Hetan pennun pentua voisi suunnitella kasvatustyön kantaemoksi jonka sitten ottaisin jos Hissu pitää edes yhden Hetan pennun mikäli niitä teettää.
Jasultahan on lähdössä pallit talvella, toinen ei ole laskeutunut joten näin on tehtävä. Ties missä kanavassa tai mahaontelossa sekin pitää majaansa, voi kiristää tai aiheuttaa vanhemmalla iällä kasvainriskin niin parempi poistaa. Sinänsä mietityttää, Jasulla kuitenkin oli molemmat pallit noin 7vk iässä mutta 12vk jälkeen ainakaan eläinlääkäri ei löytänyt sitä - onkohan kanavassa? Harmittaa, Jasusta piti tulla kehäketku ja poitsu oikeasti nauttii kehässäolosta meidän pienien kokemuksien perusteella mutta pallipuoli on pallipuoli.

No, näköjään tästä tuli pohdinta mutta toisaalta myös terapeuttinen ja hyvä koska on parempi mieli monella tapaa. Sain tärkeän päätöksen lopulta tehtyä (kasvatustyön aloituksen siirto useammalla vuodella) ja siten pää ei enää vatvo uudestaan ja uudestaan kysymyksiä "entä jos" tai "mitä sitten". Nyt täytyy lähteä työssäoppimaan, koetan taas palailla pian blogin ääreen ja yritän ehtiä ottamaan kuviakin blogia varten. Kesä on saapunut ja nyt olisi hyvä aika ottaa kesäkuvia ennen maan kellastumista :D