lauantai 28. joulukuuta 2013

Vuoden ensimmäinen päivitys, toivottavasti nyt aktivoituisin

Tiedän, tiedän. Miljoona vuotta siitä kun viimeksi mitään julkaisin, aikaa on kulunut ihan mielettömästi ja kaikki aivan totaalisen vaiheessa.

Roza & Jasu syksyllä 2012
Tarkoitus olisi taas alkaa päivittämään tätäkin blogia, ehkä, mutta katsotaan nyt - varmaksi en mitään lupaa.

Hoitotäti Roza kasvattajan toisen koiran pentujen kanssa Joululla 2012
Viimeisin päivitys Heinäkuulta 2012... Tämän jälkeen on Roza-murunen saavuttanut paljonkin, ollaan saavutettu se hartaasti toivottu ja työstetty Baltian Juniorivalion titteli sekä Romanian muotovalion titteli. Agilityäkin ollaan harrasteltu jo jonkun tovin ja tässä Joulukuun alulla saavutettiin agilityseuramme RSKK:n riveissä seuran "medimöllimestaruus" ja mä olin ihan että wau!

Rozalla oli 4 omaa lasta ja 2 hoitolasta synnytyksen jälkeen
menehtyneeltä ajokoiranartulta
Viime keväänä Rozan ensimmäiset pennut syntyivät, niinsanottu "LLF+D" pentue, yksi pikkuneiti rasavilli riiviö jäi kotiin, Xia (Kiinaa, kääntyy: Himo) on nimensä ja värinsä mustavalkoinen. Pentujen syntyessä oltiinkin kasvattajan kanssa että "mitämitähähtäh" sillä mustavalkoisen komistuksen kanssa yhdistetty Roza (blue merle) pyöräytti maailmaan ei vain yhtä vaan kaksi mustavalkoista lasta - omassa sukutaulussaan lähin mustavalkoinen sukulainen viiden polven takaa. Roza on loistava ja huolehtiva äiti.

Jasu alkuvuonna 2013
Xia edempänä (valkoinen merkki otsassa) siskonsa Siirin kanssa
Äiti ja tytär heinäkuussa 2013
Jasu ei hirveästi enää pennuista välitä, mutta kun Xia saavutti noin puolen vuoden iän alkoi pappakin leikkimään pikkulikan kanssa. Välillä vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää niin että saa sydän syrjällään sivusta seurata.

Roza, Xia ja Jasu syksyllä 2013

Nyt täällä kovasti odotellaan Rozan seuraavaa pentuetta. Ja tiedän, ei ole kulunut 10 kuukautta edellisen syntymästä, mutta: Nartun elinaikana saa tehdä yhden poikkeuspentueen lyhyemmällä astutusvälillä ja tätä poikkeuspentuetta en olisi tekemässä jos Roza ei olisi loistavassa kunnossa fyysisesti että psyykkisesti. 
Syy tähän pentueeseen nyt on siinä, että tähtäämme Maailman Voittaja 2014 näyttelyyn ja jos olisin jättänyt pentueen keväälle, ei meillä olisi todellakaan karvaa kyseisessä näyttelyssä ja toinen, yhtä painava syy on siinä, että haluan ennen kolmatta pentuetta rauhassa päättää teenkö sen vai en, ja paras tapa nähdä onko se kannattava on katsoa edellisiä pentueita. Toistaiseksi tämä ensimmäinen pentue (7,5kk) on lupaava, mutta haluan nähdä kehittyneempiä ja tutkitumpia pentuja ennen päätöstä kolmannesta + vain yksi pentue ei vielä kerro jalostusarvoa - onko se todellinen vai ei. Kannattaako kolmatta pentuetta ko nartulla tehdä, onko sillä mitään annettavaa rodulle? 2015 ensimmäiset pennut täyttävät 2 vuotta, Roza täyttää 4 vuotta, nämä tuoreemmat pennut olisivat noin vuoden. Voin katsoa onko kannattavaa tehdä kolmatta pentuetta, ja jos on voin sen ajoittaa juoksuun, jolloin Roza on noin 4,5 vuotta ja sen jälkeen jättää jalostustyön nuorempien harteille. Ja jos ei, niin jättää sen kolmannen pentueen tekemättä. Voin siis arvioida kannattavuuden terveystutkituista (ainakin 2 tullaan tutkimaan) 2-vuotiaista sekä juniori-ikäisistä pennuista.

Pidän tuota tietoa edellisistä pentueista todella arvokkaana, ilman sitä, en välttämättä tietäisi onko Rozalla mitään annettavaa rodulle. Mutta tämä kasvatuslöpinästä.

Roza, Xia ja Jasu Joulukuussa 2013
Toivon mukaan ehdin ja pystyn pian kirjoittelemaan hieman yksityiskohtaisempia päivityksiä ja tietoiskuja meidän pikkulaumasta. Nyt täytyy jo rientää.

Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta 2014